Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

 Asptrologia,  

Olen Sirpa Leinonen, teen tulkintoja Jyväskylässä.     

Löysin numerologian ja vähän myöhemmin astrologian vaikeana aikana. Minulle avautui aivan uusi maailma ja ymmärrys siitä miksi täällä olen ja minne matkalla. Tunnen suurta kiitolisuutta ja nöyryyttä. Emme ole täällä yksin, enkelit ja oppaamme pitävät meistä huolta ja auttavat meitä meidän polullamme.   

Olen saanut tehdä monille tuntemattomille numerolgia ja astrolgia analyysejä, ei sattumaa. En olisi joskus uskonut, että näin paljon saan uusia kontakteja ja sitä kautta arvokasta harjoittelua ja kokemusta. Aluksi olin itsekkin hämmästynyt, miten aivan tuntemattomille ihmiselle syntyi heille tuttu tarina. Pyydän aina oppailta ja enkeleiltä, että osaisin kertoa kullekkin sen mitä juuri hän tarvitsee sen hetkisessä elämän vaiheessa. 

 

 

Varaa aika henkilökohtaiseen - tai parisuhdetulkintaan 

 

 Astrologinen tulkinta 

Mitkä ovat vahvuutesi, mitkä haasteesi, mitä olet tullut tänne oppimaan

Numerologian elämäjaksotuksia käytän astrologian progressiivisten karttojen rinnalla.

Teen myös transiittehin, progressiivisiin karttoihin perustuvia tulkintoja. Kerron myös joistain merkittävistä transiitteista lähivuosina.  Transiitit eli planeettojen ohitukset syntymäkartan tekijöihin nähden vaikuttavat elämäämme. Progressiivinen Kuu on merkittävä elämän kiertokulussa. Auringon uusi sijainti 30 vuoden syklissä on usein suurenkin elämänmuutoksen aikaa.

 

 Parisuhdeastrologia

Tulkinnassa kerron teidän vahvuudet parina, myös haasteet, opinkohteet tässä elämässä. Tässäkin tulkinnassa ovat tärkeinä osina Kuun Solmujen linjat ja niiden kohtaamiset teidän yhteisillä synastria- ja midpoint kartoilla. Sen lisäksi katson jonkin verran progressiivisia karttoja ja niiden kohtaamisia tässä hetkessä. Havaintoni mukaan näistä progressiivisista kartoista näkee sen miten energiamme vetää toisiamme puoleensa. Myös vähemmän tulkittu Vertex linja kertoo kohtaamisista, vetovoimasta toiseen. Mars, Venus, Kuu, Aurinko, Saturnus, Jupiter, Pluto, Uranus jne. kaikki vaikuttavat energiallaan myös parisuhteeseen jättäen kuitenkin meille valinnan, miten suhtaudumme toiseen, mitä opimme toisiltamme, miten Rakastamme unohtamatta omaa itseämme ja Rakkautta omaan sieluumme.

  

Varaa aika henkilökohtaiseen - tai parisuhdetulkintaan 

Siriuksen Valo